Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Enää ei ole helppo erottaa toisistaan elävää ihmistä tai chattirobottia. Yhä useampi nettisivuilla päivystävä chattityyppi ei olekaan enää oikea ihminen vaan väsymätön 24/7-päivystävä robotti, joka keinoälyn avuin vastailee asiakkaiden ja tietämättömien kysymyksiin. Mikä hauskinta, asiakaspalvelu saattaa olla jopa aiempaa parempaa robotin avulla. Eikä robotti väsy, ei ironisoi, ei juokse tauoilla eikä kerro salaisuuksia eteenpäin. Se ei edes ymmärrä käsittelevänsä salaista tietoa. Robotti on robotti, vaikka mielellämme sen inhimillistämme, annamme sille nimen ja kohtelemme kuin hyvää työkaveria ainakin.

Kaikilla työpaikoilla ei vielä robotteja näy, mutta pian niitä on joka paikassa, väittävät he, joilla on ennustajan lahjat suotu. Saattaa olla, se jää nähtäväksi, mutta hyvin todennäköisesti näin tapahtuu. Ei kuitenkaan tänään, huomenna eikä vielä ensi viikolla. Pian kuitenkin.

Nyt meillä on sen sijaan mahdollisuus valita, millaista kommunikointivälinettä käytämme, kun puhumme ihan elävän työkaverin kanssa. Siis sen, jonka kanssa voimme kohdata neuvotteluhuoneessa, taukotuvassa tai vaikkapa lounaskuppilassa. Satunnaisen jutustelun lisäksi toisinaan saattaa olla tarvetta vaihtaa muutama sana työasioista. Onko kohteliasta esittää asia lounaan aikana, kun muutenkin olemme kasvotusten, vai onko parempi jättää ajatusten vaihto lounaan jälkeen, vaikkapa Yammerilla, Skypellä tai Slackilla? Vai pitäisikö lähettää vanhanaikainen sähköposti? Tai käyttää ehkä sittenkin vaikkapa Sharepointia tai Teamsia? Vai ottaa peräti puhelin käteen? Tekstiviestiä ei kyllä käytä enää kukaan, mutta saattaisihan sekin joskus olla ihan oikea väline. Ainakin, jos ei muuta viestintävälinettä ole saatavilla.

Viestintävälineissä meillä on oikein runsaudenpula, sillä teknologia tarjoaa lukemattomia tapoja viestittää toisillemme. Ehkä keskustelustakin on tulossa välinelaji? Mutta pitäisikö sittenkin kohdistaa katse viestin sisältöön, eikä välineeseen? Tämän numeron ajankohtaisartikkelissa kirjoitetaan myötäinnosta ja jäin miettimään sitä, miten voimme näiden uusien välineiden avulla osoittaa myötäintoa toisillemme. On vaivatonta peukuttaa ja lähettää tarra tai GIF, sillä niiden avulla voimme ilmaista myötäintomme, helpommin kuin sanoilla, jotka joskus jäävät kesken. Tai tuntuvat ontuvan. Siinä mielessä uudet kommunikointivälineet auttavat meitä, joilla sanat ovat hukassa suuren ilon tai surun keskellä.

Myötätunnon osoitukseksi on somessa vakiintunut sydän. Se voi olla erivärinen, mutta sydämellä osoitamme osanottomme kaverin suruun. Mikä vakiintuisi ilon symboliksi? Riittääkö siihen pelkkä peukku vai voisiko se olla jotain enemmän? Facebook lähettää kukkia ja ilmapalloja, kun kommenttikenttään kirjoittaa sanan ”onnea”. Taitaapa siinä samalla tärähtää vielä fanfaarikin! Riittääkö sekään? Vai pitäisikö meidän sittenkin mennä livenä paikan päälle ja halaamaan – niin riemussa kuin surussakin.

Eeva Heinonen toimii järjestelmäasiantuntijana ja opiskelee työn ohessa monimuotokoulutuksessa ammattikorkeakoulussa. Sen lisäksi hän toimii ammattijärjestäjänä ja luennoi aiheesta kansalaisopistoissa. Lue Heinosen edellinen blogikirjoitus Pyhä yksinkertaisuus.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.